TYÖTTÖMYYS-VOIMAVARA VAI KUSTANNUS KUNNALLE

Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli joulukuun lopussa 31 600 työtöntä työnhakijaa, työttömien osuuden ollessa 13,9 % työvoimasta. Kasvua vuodentakaiseen määrään oli koko Suomessa. Nuorten, alle 25-vuotiaiden, työttömien määrä oli maakunnassamme 10 % suurempi kuin vuosi sitten. Yli vuoden työttöminä olleita henkilöitä oli 23 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Maskussa joulukuun tilastojen mukaan työttömien määrä oli 414 henkilöä (työttömyysaste 8,4 %), joista alle 25-vuotiaita oli 43 ja yli vuoden työttöminä olleita 105 henkilöä. Ovatko työttömät kunnalle pelkkä tilasto, josta aiheutuu kuluja vai voiko se olla voimavara?

Kunnat ja valtio ovat rahoittaneet aiemmin puoliksi työttömyyden perusteella maksettavaa työmarkkinatukea lapsikorotuksineen, kun henkilö on ollut yli 500 päivää työttömänä. Vuoden 2015 alusta lähtien tähän järjestelmään on tullut muutos siten, että kunta joutuu osallistumaan työttömän kustannuksiin jo 300 työttömyyspäivän jälkeen. Tämä tuo kuntiin merkittäviä lisäkustannuksia. Kuntien velvoite työttömien työllistämisessä kiristyy koko ajan. Mitä kunta hyötyy tästä?
Kaikki työttömät eivät suinkaan ole omasta tahdostaan työttöminä. Joukosta löytyy hyviä ammattityöntekijöitä ja korkeasti koulutettuja, joita kunnat työnantajina voisivat hyödyntää oppiakseen uusia tapoja toimia ja tuottaa palveluja. Moni työtön taas saattaa työllistymisen kautta löytää itselleen uuden urapolun, josta hänen työuraansa saadaan pidennettyä. Mitä kauemmin henkilö on pois työelämästä, sitä vaikeampaa hänen on löytää itselleen jalansijaa tästä yhteiskunnasta. Tämä lisää taas kuntien kustannuksia mm. sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Harmittavaa näin kuntapäättäjänä tässä kaikessa on se, että valtio on jatkuvasti lisännyt kuntien tehtäviä, mutta rahaa tehtävien suorittamiseen ei tunnu kuitenkaan löytyvän. TE-keskusten palveluja on karsittu niin runsaalla kädellä, ettei työtön ja avoinna oleva työpaikka voi vahingossakaan kohdata.

Joulukuun lopussa avoimia työpaikkoja oli maakunnassamme 40 % enemmän kuin vuosi sitten. Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna joulukuun aikana 3 800 kappaletta. Miten työttömät kohtaisivat avoimet työpaikat?
Heitänkin haasteen yrittäjille ja kolmannen sektorin toimijoille työttömyyden vähentämisessä. Kesä on tulossa lomineen, mistä yritykselle lomatuuraajia? Nyt on vielä aikaa miettiä kuinka monta kesätyöntekijää yritys palkkaa ja mille aikajaksolle. Ottakaa koppi vastaan ja palkatkaa nuori tai pitkäaikaistyötön edes kesäksi töihin, näin autatte kuntia työllisyystalkoissa!
Maija Salo
Maskun kunnanvaltuusto
puheenjohtaja