Perusopetuksen oppimisen ja koulunkäynnin tukea koskeva lainsäädäntö uudistui jo 1.8.2025. Uudistuksen myötä koulujen tulee huolehtia oppimisen edellytyksiä tukevista opetusjärjestelyistä sekä järjestää ryhmäkohtaista tukea osana koulun päivittäistä toimintaa.
Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa ennaltaehkäisevää ja mahdollisimman varhain saatavaa tukea. Tarkoituksena on, että oppilas saa apua silloin, kun tuen tarve ilmenee, eikä vasta ongelmien kasvaessa suuremmiksi. Samalla pyritään tukemaan oppimista, työrauhaa, kouluhyvinvointia ja turvallista oppimisympäristöä.
Uudistuksen myötä on tärkeää arvioida, miten uudet toimintatavat ovat käytännössä käynnistyneet Maskun kouluissa. Erityisesti on tarpeen tarkastella sitä, miten ryhmäkohtaiset tukimuodot ja oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt toteutuvat käytännössä, miten oppilaiden erilaiset tarpeet huomioidaan ja saavatko oppilaat tarvitsemansa tuen oikea-aikaisesti.
Koska uudistukseen liittyvä rahoitus ei ole erikseen korvamerkittyä, on myös tärkeää saada tietoa siitä, miten kunta kohdentaa uudistuksen edellyttämiä resursseja ja miten niiden riittävyyttä arvioidaan.
Maskun SDP:n valtuustoryhmä esittää, että kunnanvaltuustolle tuodaan selvitys oppimisen ja koulunkäynnin tuen uudistuksen toteutumisesta Maskussa. Selvityksessä olisi hyvä tarkastella ainakin seuraavia asioita:
Kuinka paljon oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestämiseen on käytettävissä rahoitusta ja henkilöstöresursseja ja miten nämä resurssit kohdentuvat eri kouluihin?
Miten uudistuksen mukaiset ryhmäkohtaiset tukimuodot tällä hetkellä toteutuu Maskun kouluissa?
Miten oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt toteutuvat ja miten varmistetaan, että oppilas saa tarvitsemansa tuen riittävän nopeasti?
Miten seurataan sitä, että ryhmäkohtaiset tukimuodot ja oppimisen edellytyksiä tulevat opetusjärjestelyt vastaavat oppilaiden todellisia tarpeita?
Miten uudistus vaikuttaa opettajien ja muun henkilöstön työhön, työmäärään ja mahdollisuuksiin toteuttaa tuen mukaista toimintaa?
Miten varmistetaan oppilaiden yhdenvertaisuus eri koulujen ja eri oppilasryhmien välillä?
Millä tavoin uudistuksen vaikutuksia oppimiseen, kouluhyvinvointiin, työrauhaan ja koulunkäyntiin seurataan?
Miten oppimisen ja koulunkäynnin tuen riittävä resursointi turvataan myös tulevina vuosina?
Haluamme, että oppimisen ja koulunkäynnin tuen uudistuksen toteutumista tarkastellaan myös jatkossa säännöllisesti. Pelkästään resurssien tai tukipäätösten määrän seuraaminen ei riitä, vaan olennaista on tietää, miten tuki näkyy oppilaiden arjessa ja vastaako se heidän tarpeitaan.
Oppimisen tuki on tärkeä osa lasten ja nuorten hyvinvointia sekä koulutuksellisen tasa-arvon toteutumista. Oikea-aikaisella tuella voidaan parhaimmillaan ehkäistä ongelmien kasautumista ja vahvistaa oppilaan mahdollisuuksia selviytyä koulupolustaan. Siksi uudistuksen toteutumista ja sen vaikutuksia on tärkeää seurata myös Maskussa pitkäjänteisesti.
Maskussa 21.9.2026
Maskun SDP:n valtuustoryhmä
Jenni Majasuo
Jani Rokka
Mia Saarinen
Markku Virtanen
Juhani Jokinen

Jaa tämä artikkeli