Kipinän toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Toiminta

Kipinän syyskokous hyväksyi kokouksessa 24.11.2011 toimintasuunnitelman vuodelle 2012.

Yleinen toiminta
Vuonna 2012 yhdistys pitää sääntömääräiset vuosikokoukset ja johtokunnan
kokoukset. Kuukausikokouksien määrää tullaan lisäämään ja niitä pidetään myös johtokunnan kokousten yhteydessä. Olemme mukana eri puolilla
kuntaamme pidettävillä markkinoilla ja pyrimme saamaan niihin mukaan istuvia kansanedustajia. Huomioimme Maskun 780-juhlavuoden tapahtumat olemalla niissä mukana kaikin eri tavoin. Otamme aktiivisesti kantaa erilaisin keinoin ajankohtaisiin ja laajempiin kunnallispoliittisiin kysymyksiin.
Lisäksi osallistumme SDP:n V-S piirin ja TSL:n toimintaan.
Muistamme myös ala- ja yläkoulujen yhteiskuntataitajia stipendein.

Kahdet vaalit samana vuonna rasittavat yhdistyksemme taloutta jonkin verran, mutta tuo toivottavasti myös kaivattua aktiivisuutta ja näkyvyyttä toimintaamme.

Presidentinvaalit
Vuoden alussa tullaan valitsemaan Suomelle uusi presidentti Tarja Halosen virkakauden päätyttyä. Tammikuussa pidettävän vaalien ensimmäinen kierros ratkaisee valitaanko presidentti tammikuussa vai helmikuussa. Miten me sosiaalidemokraatit saamme omat vaalivankkurimme käyntiin Paavo Lipposen valinnan tukemiseksi, näyttää vain aika.
Me maskulaiset aiomme kuitenkin parhaamme tehdä, saadaksemme sosiaalidemokraattista aatetta kantavan presidentin Suomeen. Hyvin tehty presidentinvaalikampanja on kuin puoliksi tehty kunnallisvaalikampanja!

Kunnallisvaalit
Vuonna 2012 punnitaan kuntaliitoksen hedelmät ja siihen osallistuneiden päättäjien jatkokaudet. Perussuomalaisten vahva nousu eduskuntavaaleissa asettaa omat haasteensa myös kuntavaaleissa. Kipinä tekee parhaansa saadakseen mittavan ja laajan joukon hyviä ehdokkaita, joilla sitten ääniä puolueellemme kahmitaan.
Ehdokkaita tullaan tukemaan myös koulutuksen avulla. Osallistumme myös piirin järjestämiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin, jotta saisimme uudet ehdokkaamme aktiivisesti mukaan toimintaamme. Erilaiset vaalityön muodot otetaan käyttöön (internet, vaalikirjeet uusille äänestäjille, lehtikirjoittelu) kunnioittaen kuitenkin hyväksi havaittuja perinteitä (mm. tiedotteet, ruusujen jako jne).
Ainoastaan hyvällä valmistelutyöllä pystymme vaaleissa pitämään asemamme.
Saavuttaaksemme aiemmat päättäjäpaikkamme kunnallispolitiikassa, tulee meillä olla hyvien ehdokkaiden lisäksi myös riittävästi näkyvyyttä mediassa. Viimeistään nyt on aika aktivoitua ja esittää julkisesti omat kannanottomme!
Järjestetään vaalitilaisuus.

Jäsentilaisuudet
Jäsentilaisuuksia tulemme järjestämään mahdollisuuksien mukaan kevään aikana. Osallistumme myös maaliskuussa pidettävään kolmen piirin risteilyyn.
Perinteiseen vappujuhlaan Turussa pyrimme saamaan mukaan mittavan joukon maskulaisia.
Lisäksi syyskaudella jäsenistöä kootaan yhteen esim. Pahnaluodon saunalle ja yhteisiin vaalivalvojaisiin kunnallisvaalien yhteydessä.