Vastuunkantoa päätöksentekoon

Puheita ja kirjoituksia

Maskulaisista urheilijoista erityisesti Maskun Palloseuran jäsenet ovat aktivoituneet viime kuukausina pitkäaikaisen hankkeensa keinonurmikentän saamiseksi Maskuun. Maskun kunnanvaltuusto on edellisellä valtuustokaudella varannut talousarvioon 100 000 euron määrärahan keinonurmikentän perustamiseen edellyttäen hankkeen vaatiman loppurahoituksen tulevan muualta. Vakka-Suomen Sanomissa 13.8 julkaistussa keinonurmikenttää koskevassa jutussa esitettiin ”kylillä liikkuvan huhuja”, joiden mukaan joissakin poliittisissa ryhmissä oltaisiin keinonurmikentän perustamista vastaan. Maskun SDP kannattaa monipuolisten vapaa-ajan toimintojen ja harrastusmahdollisuuksien järjestämistä kuntalaisille. Harrastusmahdollisuuksien tukeminen on parasta syrjäytymisen ja terveysongelmien ennaltaehkäisyä, joten Maskun SDP haluaa poliittisilla päätöksillään myös jatkossa mahdollistaa kaiken ikäisille kuntalaisille helposti saavutettavat ja monen ryhmän tarpeet huomioivat vapaa-ajanpalvelut.

Maskun kunnan taloudellinen tilanne on useiden muiden kuntien tavoin heikko ja siksi tällä valtuustokaudella tarvitaan euroissa mitattuina merkittäviä säästötoimenpiteitä ja uusia ajatuksia palvelujen tuottamiseen. Kunnanhallitus on linjannut jo alkuvuodesta tänä vuonna vaadittavan jokaiselta hallintokunnalta säästöjä, jotta emme ole tulevaisuudessa kriisikuntien listan jatkeena. Maskussa on parhaillaan jouduttu tekemään päätöksiä luokkakokojen suurentamisesta ja Perusturvakuntayhtymä Akselin järjestämien terveyspalvelujen kohtalo on Askaisten osalta vaakalaudalla. Päätöksiä tehdessä meidän on pystyttävä myös laskemaan toimenpiteiden kauaskantoiset vaikutukset, jotta säästöt eivät kostaudu tulevaisuudessa lisääntyneinä sosiaali- ja terveysongelmina tai korjausta vaativina toimitiloina.

Tällaisessa taloudellisessa tilanteessa Maskun SDP ei näe 100 000 euron käyttämisen keinonurmikentän perustamiseen olevan järkevää, vaan toivoi päättäjiltä viisautta siirtää toteutus taloudellisesti parempaan hetkeen ja keskittävän varat lainmukaisten peruspalveluiden järjestämiseen kuntalaisille. Tekninen lautakunta päätti kuitenkin 13.8 kokouksessaan äänestyksen jälkeen toisin. Äänestystulos osoitti muissakin ryhmissä olevan SDP:n kanssa samanlaisia näkemyksiä taloudellisista realiteeteista. Kentän ylläpito- ja perustamiskustannukset olisi pitänyt tarkoin selvittää ennen tarjouksen hyväksymistä ja hankkeen toteutukseen ryhtymistä.

Maskun SDP edellyttää, että keinonurmikentän käyttäjäkunta tulee muodostumaan eri lajeja edustavien urheiluseurojen eri-ikäisistä jäsenistä, jolloin se palvelee parhaiten kaikkien kuntalaisten mahdollisuuksia harrastaa ja hyötyä kentästä. Tällä hetkellä esimerkiksi Askaisten viherkentällä on käyttämättömiä vuoroja. Keinonurmikentän perustamisen siirtäminen tulevaisuuteen ei olisi ollut merkittävästi vapaa-ajanpalveluja tai kuntalaisten hyvinvointia heikentävä säästökohde. Toivomme, ettei lasten ja nuorten hyvinvointia heikentäviä säästöpäätöksiä myöskään jouduta jatkossa tekemään.

Maskun Sos.-dem. Työväenyhdistys Kipinä ry
pj Maija Salo, maijal.salo@gmail.com, p. 040 7199 750
vpj Jaana Laukkanen, jaana.sp.laukkanen@gmail.com