Olen kuusikymppinen, pari vuotta sitten tänne muuttanut uusmaskulainen. Olen kuitenkin seurannut Maskun asioita läheltä jo kolmisenkymmentä vuotta, aina siitä saakka kun avioiduin maskulaissukuun. Muutimme tänne edesmenneen appiukkoni rakentamaan omakotitaloon vaimon ja kahden koiramme kanssa, kun viimeinenkin kolmesta lapsestamme harjoittelee itsenäistymistä.
Työurani koostuu reilun kymmenen vuoden kokemuksesta elinkeinoelämässä erilaisissa insinöörin tehtävissä, viidentoista vuoden jaksosta yliopettajana insinöörikoulutuksessa ja viimeiset reilut kymmenen vuotta ammattikorkeakoulun ylimmässä johdossa, missä vaikutan edelleen.
Varsinaisen koulutusputkeni, ylioppilas – insinööri – DI – tekniikan lisensiaatti – tekniikan tohtori, lisäksi olen suorittanut kasvatustieteiden, historian ja kielten arvosanoja ja opintoja Tampereen ja Turun yliopistoissa. Sotilasarvoltani olen insinööriyliluutnantti.
Politiikan saralla olen ollut satunnaisesti aktiivinen, rividemari reilut 35 vuotta. Olen kuitenkin päässyt osallistumaan kunnalliseen päätöksentekoon läheisesti virkani puolesta.
Yhteiskunnalisesti olen toiminut aktiivisesti erityisesti erilaisissa yrittäjyyden edistämistehtävissä, mistä olen saanut julkista tunnustusta sekä kotimaisilla että kansainvälisillä foorumeilla.
Harrastuksistani korostaisin aiempaa osallistumistani erilaisiin lasten liikuntaharrastuksiin, jalkapalloon, jääkiekkoon, vesipalloon, judoon, golfiin, rytmiseen voimisteluun, joukkuevoimisteluun, discotanssiin ja mitä niitä nyt olikaan, joista kaikista on jäänyt hyviä muistoja ja verrattomia verkostoja. Nykyisin harrastan kotitalon remontointia ja ylläpitoa, luen paljon ja pelaan vähän golfia. Espanjalaiset punaviinitkin voidaan harrastuksekseni sanoa ja itse tulkitsen piipunpolttamiseni enemmän harrastukseksi kuin paheeksi.
Kunnallispolitiikasta sanoisin, että kyse on erilaisten arvojen tuomisesta mukaan yhteiseen päätöksentekoon kaikkien eduksi, kyse ei ole varsinaisesta politikoinnista. Itseäni pidän erittäin yhteistyökykyisenä ja niin olen kuullut muidenkin minusta väittävän.

Jaa tämä artikkeli