”Muutoksia tapahtuu kaikilla aikaväleillä ja niitä on mahdollista ennakoida ja niihin vaikuttaa omin toimenpitein. Muutoksen hallinta sisäisen elinvoiman tekijöistä päätettäessä on kunnan omissa käsissä”. Tämä ilmaisu löytyy Valtiovarainministeriön
asettaman kuntajakoselvittelijöiden ”elinvoima ja kilpailukyky”-sivustolta.
”Kriisikuntakriteeri” on Maskun kunnan osalta täyttymässä. Maskun tulorahoitus ei riitä, omavaraisuusaste on heikko ja velkalasti kasvaa. Siinä meille valtuutetuille ”pähkinä purtavaksi”. Paniikkinappulaa on selvästi jo painettu: ensin etsitään syyllistä tilanteeseemme. Ja meillä Maskussa syyllinen näyttäisi olevan sosiaali-ja terveydenhuollon tuottamisvastuussa oleva kuntayhtymä sekä siivouspalveluita tuottavat ihmiset. Näin valitettavasti osa meistä ajattelee. ”Mistä ne säästökohdat löydetään ja mitä palveluita me kuntalaiset tarvitsemme”, on siis puheenaiheitamme.
Kuluvalla valtuustokaudella korjaamme osittain edellisten vuosien virheitä sekä elämme aikaa, jota heiluttaa valtakunnallinen- ja maailmanlaajuinen lama. Maskussa oli alhainen veroäyri 20 vuotta. Maskulla meni tuolloin hyvin, kun talous oli tasapainossa. Tällöin unohtui kuitenkin säästäminen” sukanvarteen pahojen päivien ” varalle.
Saimme siis uuden näkökulman Maskun talouden ahdingon syistä ulkopuoliselta arvioitsijalta. Menneisyys ja historia ovat läsnä tämänpäivän päätöksenteossakin. Valtuustoseminaarissamme kuntajakoselvittelijät Oiva Myllyntaus ja Antero Ritvanen esittelivät kuntajaon taustoja, todellisuutta ja tilastoja sekä ehdotuksiaan Maskun tulevaisuudelle. Tuli esille mm. meidän velkaisen Maskun vahvuudet: meillä on paljon lapsia /lapsiperheitä sekä maata ja tilaa laajentua. Taloudellisesti tasapainoisessa Naantalissa ei taas ole riittävästi maata tuotantojen laajentumiselle ja Kustavin ja Taivassalon kunnissa lapsiperheet ovat vähissä ja väestö vanhenee kovaa vauhtia.
Näen Maskun jo saaristokuntana yhdessä muiden saaristokuntien kanssa. Saamme ympärillemme monipuolisemman elinkeinorakenteen ja taloudelliset resurssit. Yhdistyneenä saamme useampia työpaikka-alueiden laajentumisen vaihtoehtoja ja vahvemman alueellisen neuvotteluaseman ja voimaa yhdessä edistää saaristokuntien matkailua.
Isoäitini keräsi rahaa pahojenpäivien varalle ”sukanvarteen”. Hänen maailmansa oli erilainen kuin lastenlasten. Kuitenkin minunkin on opittava säästämään rahaa pahojenpäivien varalle ”sukanvarteen”, sillä muutoksia tapahtuu kaikilla aikaväleillä ja monien asioiden hallinta on osittain myös omissa käsissäni!
Terveisin Taina Saikkonen

Jaa tämä artikkeli