Nuorisotakuu ja sen toteutuminen Maskussa

Perusopetuksen tavoite – jokainen päättöluokkalainen saa päättötodistuksen ja jatko-opintopaikan toiselta asteelta. Hieno tavoite ja siihen on lähes poikkeuksetta päästy, kiitos siitä koko Maskun kunnan koululaitoksen jokaiselle opettajalle, koulunkäynnin avustajalle, kuraattoreille ja psykologeille. Tavoitteen saavuttaminen on ollut ja tulee olemaan haastavaa, mutta mielenkiintoista. Kunnan päättäjien tehtävä on taata mahdollisimman hyvät olosuhteet tuon tavoitteen saavuttamiseksi. Tämä vaatii ymmärrystä ja euroja, halvalla ja helpolla tavoite ei tule täyttymään. Kunta on pystynyt pitämään luokkakoot siedettävissä rajoissa, takaamaan myös erityisen tuen oppilaille mahdollisuuden saada oppimiseen vertaistukea muilta oppilailta (olemalla osa yleisopetuksen isoa luokkaa) ja antamalla opetustunteja yli suositusrajan (etenkin A2-kielessä ja taito- ja taideaineissa). Eväät jatkoon ovat olleet maskulaisilla nuorilla mahdollisimman hyvät koulutoimen puolelta.

Varhaiskasvatuksen siirtyminen osaksi sivistystointa 1.1.2013 tuo omat haasteensa yhteen sulautumisessa, mutta tulee antamaan erinomaiset mahdollisuudet luoda oppimispolku aina päivähoidosta yläkoulun viimeiseen luokkaan. Puhutaan samaa kieltä eikä ole keinotekoisia esteitä hallintokuntien välillä näin tieto lapsesta kulkee paremmin. Nivelvaiheet päivähoidosta esiopetukseen ja alakoulusta yläkouluun helpottuvat, vanhempienkin on helpompaa ymmärtää että sama kokonaisuus : parasta lapselle, jatkuu.

Suurempi haaste onkin saada nuoret pysymään jatko-opintopaikoissa kuin saada heidät sinne. Nykyisin jatko-opintopaikoissa ei ehkä osata tukea nuorta riittävästi. Peruskoulussa tuettu nuori saattaa jäädä yksin, kun esim. Raision seudun ammattikoulussa ei ole riittävästi erityisopettajia ja opetus on aluksi hyvinkin teoreettista ammattiaineiden jäädessä ensimmäisenä kouluvuonna taustalle. Innostus opiskeluun saattaa laantua hyvinkin nopeasti ja nuori jää pois koulusta, kunnes hänet ”potkaistaan pihalle”. Ennen tätä pitäisi nuorisotakuun nimissä yrittää tukea nuorta mahdollisimman paljon. Tämä vaatii erityisopettajia, kuraattoreita ja asennetta ammattikouluihin. Nyt tuntuu kuin ammattikouluihin pitäisi olla vielä parempi keskiarvo kuin lukioihin. Hyvä että kiinnostus ammattiopintoihin on lisääntynyt, tekijöitä kaivataan. Varaa vain ei ole hukata yhtään tulevaisuuden työntekijää, tähän on Maskun ja sen päättäjien reagoitava niin, että tukimuotoja ja halukkuutta löytyy myös ammattikouluista ja lukioista.

Sosiaalipuolen ja vapaa-aikapuolen yhteistyötä tarvitaan siihen, että mahdollinen koulupudokas napataan nopeasti kiinni ja hänen jatkoajatuksiaan selvitellään. Ei ole tarkoituksenmukaista, että nuori jää kotiin ja sitä kautta syrjäytyy. Vapaa-aikapuolelle tarvitaan lisää työntekijöitä ja vapaaehtoisia, pelkästään sosiaalityöntekijät eivät riitä, eikä heitä pelkästään tarvitakaan vaan tarvitaan meitä muita aikuisia. Alueellinen Etsivä nuorisotyö tekee hyvää työtä, mutta ellei kunta/viranomaiset ilmoita mahdollisia putoajia niin, ei heitä löydetä.

Työtoiminnan asiakkaat tulevaisuuden huutolaisiako?

Viime vaalien alla kirjoitin kehitysvammaisten asumistarpeista ja niissä onkin saatu aimo harppaus eteenpäin Metsälinnan myötä. Viime kesänä avautui kauan odotettu Metsälinnan asumispalveluyksikkö ja sen 14 pysyvää ja yksi tilapäisasunto. Paikat tulivat heti täyteen ja tilapäisasuntokin on lähes loppuunmyyty koko vuoden.

Samaan aikaan kun Metsälinnaan muutettiin tuli Maskuun useita uusia kehitysvammaisia työtoimintakeskuksen asiakkaita. Samassa tahdissa eivät kuitenkaan ole tullut uusia työpaikkoja ei avotyöhön kuin suojatyöhönkään eikä myöskään ohjaajia. Maskusta puuttuvat edelleen työvalmentajat /avotyöohjaajat ja kuitenkin yhä enemmän tulee niitä nuoria aikuisia kehitysvammaisia, joilla on takanaan joko ammattitutkinto tai valmentava ja kuntouttava koulutus johonkin ammattialaan. Nämä motivoituneet nuoret aikuiset turhautuvat pussittaessaan koruja tai liimatessaan tarroja. Miten voidaan saada esim. kiinteistönhoitoon kolme vuotta valmennusta ja koulutusta saanut nuori raavas mies ymmärtämään, että ei voi tehdä ruohonleikkurilla, siimaleikkurilla, lumikolalla tai lumilingolla töitä joita näkee ympärillään.

Miten paljon onkaan tällaista työtä kunnassa? Koulujen istutusten perkaamista, lumien kolaamista, rappujen puhdistusta, Rivieran kunnostusta, ym. ja mitä tämän onnistumiseen tarvitaan? Hyvää tahtoa ja työvalmentajaa/työohjaaja. Tätä palvelua kunta voisi hyödyntää itse ja tarjota esim. yrityksille.

Mielenterveyskuntoutujat jäävät paitsi heille tarkoitettuja palveluja, koska kokevat etteivät kuulu kehitysvammaisten kanssa samaan paikkaan. Tämä on ihan oikein, tarpeet ja ymmärrys ovat erilaisia. Mikäli mielenterveyskuntoutujat jäävät neljän seinän sisään, on taas tullut kunnalle menoja jotka olisivat estettävissä. Mielenterveyskuntoutujat tarvitsevat mielekästä toimintaa ja kuntoutusta arkielämän askareissa.

Maskun työtoimintatiloista on tehty selvityksiä toisensa perään ja mitään ei ole tapahtunut. Ulkopuoliset selvittäjät totesivat, ettei Maskussa eikä Nousiaisissa ole tähän tarkoitukseen soveltuvia tiloja. Kuitenkin perusturvalautakunta päätti syyskuun kokouksessaan 2012, että selvitellään jos Suomi Soffan – tilat olisivat soveltuvia. Nämä tilat ovat tarkoitettu myyntitiloiksi, joissa ei ole tarkoitus viettää 6-8 tuntia päivässä. Eristykset, lämmitykset, ilmanvaihdot, wc-tilat yms. eivät ole asianmukaisia eivätkä edullisesti toteutettavissakin. Tulee siis mieleen aiheellisesti kysyä tuo otsikon kysymys: ovatko työtoiminnan asiakkaat nykypäivän huutolaisia? Kuka halvimmalla ottaa ja kuka parhaiten poistaa silmistämme?

Pakotetaanko vanhukset väkisin yksinäisyyteen koteihinsa?

Vanhukset , meidän lapsuutemme turvaajat, tuntuvat olevan monien mielestä kuntien talousahdingon syypäitä. He kuitenkin ovat tämän maan rakentaneet ja veronsa maksaneet. Kunnissa puhutaan kauniisti siitä miten vanhainkotipaikkoja vähennetään ja tarjotaan tukea kotiin, jotta vanhus voisi asua omassa kodissaan mahdollisimman kauan. Näin se tietysti pitää ollakin, silloin kuin henkilö itse kokee olonsa turvatuksi kotonaan. Mitä sitten jos vanhusta pelottavat kaikki ulkoa kuuluvat rasahdukset? Tai hän pelkää kaatuvansa  ja jäävänsä yksi lattialle? Entä jos vanhus huomaa itse muistinsa heikentyvän ja pelkää unohtavansa jotain todella tärkeää? Onko silloinkin oikein vaatia vanhusta jäämään kotiin kotiavun varaan ( muutama käynti päivässä)?

Mielestäni vanhukselle pitää olla tarjota monia mahdollisuuksia asua loppuaikansa; oma koti, palveluasuminen tai vanhainkoti. Missään nimessä ei vanhus saa olla heitto pussi,  jota heitellään paikasta toiseen. Hänellä pitää olla oikeus asua valitsemassaan muodossa loppuun asti tai siihen asti kunnes hän tai omaiset katsovat tilanteen vaativan jotain muuta asumismuotoa oman kodin tilalle.

Yksinäisiä vanhuksia on paljon, omaiset ovat kaukana tai heitä ei ole lainkaan tai kukaan ei käy muuten vain.  Yhteiskunta hoitaa tiettyyn pisteeseen asti asioita, mutta myös naapureilla ja tuttavilla on merkitystä. Muistan lapsuudestani kotikulmiltani erään iäkkään neiti-ihmisen, jolla ei ollut paljon sukua mutta tuttavia sitäkin enemmän, minäkin hän ystävänsä lapsenlapsi nautin käydessäni hänen luonaan, tuodessani iloa hänen päiviinsä.  Tuokio tai toinen ei ole paljon, mutta puuttuuko meiltä rohkeutta kohdata vanhus? Oma ja muiden.