Kasvatuskumppanuuden jakaminen kasvattaa

Ajankohtaista

Oppisopimusopiskelijani otti esille sanat kasvatuskumppanuus sekä yhteistyö ja osallisuus. Kuinka ne eroaa toisistaan ja onko niillä eroa?

Onko nämä edellä mainitut vain asiasanoja, vailla suurempaa merkitystä? Vuosia sitten opiskellessani Turun Kristillisellä opistolla lastenohjaajaksi, meihin opiskelijoihin istutettiin kristillinen arvopohja, joka kantaa työtäni edelleen . Jokainen lapsi on oma yksilönsä ja persoonansa, joka tarvitsee tietyt asiat kasvaakseen sekä kehittyäkseen, ja meidän kasvattajina pitää pystyä ne asiat tarjoa maan. Lapsella on oikeus saada itsensä kuulluksi. Kaikki lapset ovat samanarvoisia, ja kaikkia meitä tarvitaan.

Meille taottiin toimintamalli, joka tarkoittaa vanhempien kanssa toimimista luottamuksellisesti sekä kunnioittaen. Luottamus kun on kerran mennyt, sitä ei saa koskaan takaisin. Luottamusta saatetaan myös joskus käyttää väärin muun muassa lapsen hyvinvointiin vedoten, ilman että siitä edes asianosaisille kerrotaan.

Ennen keskustelua on jo valmiiksi päätetty asiat, asianosaisia kuullaan, mutta ei noteerata, koska kyllähän kasvatusalan ihmiset paremmin tietävät sinun lapsesi kuin sinä itse, puhumattakaan erityislapsista. Tämä ei ole ainakaan sitä kasvatuskumppanuutta, johon minä olen aikanani kouluttautunut.

Paljon on tehty tutkimuksia osallisuudesta sekä yhteistyöstä, kasvattajan näkökulmasta. Olisiko aika tehdä tutkimus nyky-yhteiskunnassa olevasta varhaiskasvatuksen kanssa tehtävästä yhteistyöstä ja osallisuudesta vanhempien näkökulmasta? Miltä vanhemmista tuntuu? Onko se oikeasti lasten sekä perheiden parhaaksi?

Internetin ihmeellinen maailma sanoo yhteistyöstä ja osallisuudesta näin: Yhteistyö huoltajien ja varhaiskasvattajien välillä perustuu molemminpuoliseen luottamukseen, kunnioitukseen, kuunteluun ja keskusteluun. Kasvatuskumppanuus on huoltajien ja kasvattajien tietoista sitoutumista toimia yhdessä lasten kasvun, kehityksen ja oppimisen prosessien tukemisessa.

Kasvatuskumppanuudessa huoltajat ja kasvattajat ovat tasavertaisessa vuorovaikutuksessa siten, että molempien kokemuksia, näkemyksiä ja asiantuntemusta kuullaan ja hyödynnetään lapsen parhaaksi.

Käsi sydämellä, oletteko samaa mieltä?

Pieni ja hieman isompikin määrä kristillistä arvopohjaa ei ole pahitteeksi luodessamme parempaa ja empaattisempaa ympäristöä itsellemme sekä muille.

Päivi Koivisto
Maskun kunnanvaltuuston, varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan jäsen, Maskun seurakuntavaaliehdokas, lastenohjaaja sekä äiti

Julkaistu Vakka-Suomen Sanomat 26.10.2018

Kommentoi