Hanasta lorisee ja töpselistä saa virtaa

Ajankohtaista

Kuluneen vuoden yksi puhutuimmista aiheista on ollut vesiongelmat meillä ja naapurikunnissa.

Helmikuussa rikkoontuivat putket Nousiaisissa ja heinäkuun lopulla Raisiossa. Raision putkirikolla oli vaikutusta Naantalin lisäksi myös Maskun ja Nousiaisten vedenkulutukseen. Masku myy vettä Nousiaisiin ja ostaa sitä Naantalista, kun oma vesi ei riitä.

Historiallisen kuuman kesän seurauksena vedenkulutus on ollut runsasta. Nyt kun sitä ei ole ollutkaan tarjolla yhtä turvallisesti ja asukkaiden tarpeiden mukaan, oltiin hätää kärsimässä.

Maskun pohjavesivarannot ovat olleet alhaalla koko kevään, minkä vuoksi Maskun Vesi Oy tiedotti 12.6. mm. kunnan kotisivuilla, jossa se ilmoitti sulkevansa kunnan matonpesupaikat 25.6. ja kenttien kastelun lopettamisesta.

Raision putkirikon seurauksena Naantalista ei voitu ostaa vettä, joten vesiyhtiömme muistutti 7.8. Maskun ja Nousiaisten kuntien asukkaita vedensäästötoimista.

Kuinka moni kuntalainen säästi vedenkulutustaan kesäkuussa annetun tiedotteen perusteella? Säästettiinkö sitä elokuussa? Kesän aikana kuntaa kierrellessäni, ei monikaan tiedotteista tuntunut piittaavan. Viikoittainen autonpesu lienee ollut pakollinen toimenpide varsinkin, kun tuo rakas peltilehmä oli kuumassa auringonpaahteessa pölyttynyt.

Vettä tunnutaan arvostavan vasta sitten, kun siitä on pulaa. Veden loppuminen tai vedenpaineen pieneneminen vesitornistamme merkittävästi, vaikuttaisi lähes 15 000 asukkaan ja kunnissa olevien kotieläinten terveyteen ja hyvinvointiin. Ajatus siitä, että vettä tulee hanaa kääntämällä, on yhtä utopistinen kuin että sähköä saadaan suoraan pistorasiasta.

Maskun kunta on havahtunut haavoittuvaan asemaansa vedentoimittajana ja on ryhtynyt toimenpiteisiin turvatakseen tulevaisuudessa kuntalaisilleen riittävän vedensaannin. Parhaillaan on kunnan kotisivuilla menossa asiakastyytyväisyyskysely, jolla kartoitetaan asiakkaiden tietoisuutta ja tyytyväisyyttä vesiasioissa. Itse pitäisin ajatuksesta, missä asiakas voisi tarkkailla kunnan vedenkulutuksen huippuajankohtia ja näin ollen ajoittaa oma vedenkäyttönsä hiljaisempaan aikaan.

Huono pohjavesitilanne ei koske ainoastaan Maskua. Siitä kärsivät myös Rusko ja Mynämäki. Maskun kunta on ollut jo jonkin aikaa Turun Seudun Vesi Oy:n osakas. Vuonna 2017 Turun Seudun Vesi Oy:ssä laadittiin yhteinen suunnitelma vedenjakelun turvaamiseksi ns. Länsivyöhykkeen kunnissa. Tarkoituksena oli turvata Turun länsipuolen kuntien vedensaanti. Neuvottelut edellä mainitun vesiyhtiön osakkaiden kesken ovat kuitenkin jumiutuneet.

Jumiutuneiden neuvottelujen vuoksi, Maksun kunta on kutsumassa koolle Naantalin kaupungin, Nousiaisten, Mynämäen ja Ruskon kuntien, Turun Seudun Vesi Oy:n sekä Varsinais-Suomen Ely-keskuksen edustajat yhteiseen neuvonpitoon.

Vaikka kunnat saisivatkin neuvottelutuloksen aikaiseksi, ei lisävettä kuntaamme kuitenkaan saada hetkessä. Taivaalta tulleet millilitrat eivät pohjavesivarantojamme täytä, joten pyydänkin kuntalaisiamme ottamaan tosissaan vedensäästötalkoot.

Maija Salo

Puheenjohtaja
Maskun Kunnanvaltuusto

Kommentoi